David Williams, kansallinen autotoimittaja ja liikenneturvallisuuden palkinnon voittaja
Minulla oli syvästi kiehtova keskustelu miehen kanssa, joka on ajatellut paljon itseohjautuviin tai "autonomisiin" autoihin liittyviä kysymyksiä tällä viikolla, ja tulin pois miettien, olemmeko todella valmiita niihin.
Minusta tuli jonkinlainen käännynnäinen, kun osallistuin viime vuonna Chengdussa Kiinassa järjestettyyn suureen tulevaisuuden liikennekonferenssiin, jonka järjesti Michelin (http://www.challengebibendum.com/). Puhuin lukuisten johtavien asiantuntijoiden kanssa, jotka vakuuttivat minut siitä, että todellinen, autonominen auto oli aivan nurkan takana. Teknisesti olen varma, että se on. Lain mukaan se on kaukana, koska kukaan ei näytä olevan varma, kuka ottaa syyt niskoilleen, jos tapahtuma tapahtuu. Kuljettaja? Autonvalmistaja? Auton komponentin toimittaja, joka ei onnistunut estämään katastrofia? Miten auto ohjelmoidaan?
Jos se havaitsee vastaantulevan kuorma-auton väistävän kaistallesi eikä ole aikaa jarruttaa, ohjelmoitko sen pelastamaan sinut väistämällä jalkakäytävälle, jossa voi olla jalankulkija, tai pyörätielle, jossa on pyöräilijä? Tai uhrata sinut, kuski, pysymällä kurssissa? Se on hyvin harjoiteltu väittely.
Vähemmän harjoiteltu on se, miten ajoneuvot, jalankulkijat sekä pyöräilijät sekoittuvat koskaan – ja miten ihmiset itse reagoivat. Kuten University College Londonin maantieteen emeritusprofessori John Adams huomauttaa, kaikki on järkevää aurinkoisessa Kaliforniassa, jossa on leveät tiet ja runsaasti tilaa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Siinä harvinaisessa tapauksessa, kun auto kohtaa ihmisen, ei ole mitään ongelmaa, että se ohjelmoidaan käyttäytymään lykkäyksellä – ja väistämään.
Mutta Lontoossa, Birminghamissa, Manchesterissa, Cardiffissa tai Glasgow'ssa, jossa on hullu pyörre jalankulkijoita, pyöräilijöitä, satunnaisia hevosvetoisia dray, lähetysratsastajia ja niin edelleen? Miten se toimisi? "Ohjelmoitu kunnioitus muita tienkäyttäjiä kohtaan tulisi pian ilmeiseksi jalankulkijoille ja pyöräilijöille", Adams kertoi minulle. "Varma tieto siitä, että he olivat nyt tien kuninkaita ja kuningattaria, heidän käyttäytymisensä muuttuisi varmasti. Jalankulkijat eivät enää kyyristelisi tienvarressa – heidät vapautettaisiin kulkemaan luottavaisesti tielle tietäen, että liikenne pysähtyisi heidän puolestaan. Pyöräilijät voisivat nauttia vapaudesta pyöräillä kolme kertaa, pitäen keskisormia takana tööttäileviin autoihin."
Ellet vihaa autoja, se kuulostaa painajaiselta ja luulen, että hän on oikeassa. Hän jopa lisää: "Suunnittelemalla lykkäysvastauksen autoihin, he ovat keksineet jännittävän uuden pelin lapsille; heitä pallo ja katso auton pysähtymistä ..." Hän sanoo, että se voi johtaa "lykkäykseen halvaantumiseen" Lontoon kaltaisessa kaupungissa, jossa hän muuten asuu ja nauttii pyöräilystä. Hän pelkää, että se voi johtaa tiesääntöjen perusteelliseen tarkistamiseen, jolloin jaywalkingista tulee vakava rikos ja pyöräilijöiden on pysyttävä vain pyöräteillä.
Kuka sellaista haluaisi? Olen kuljettajattoman autokonseptin fani, vaikka rakastan ajamista, moottoripyöräilyä ja pyöräilyä. Näen sen toimivan moottoriteillä, missä istun ja luen kirjaa. Mutta kaupungit, kuten Lontoo? En vain voi kuvitella miten.
